Kestää näköjään senkin oppiminen,
että kovin harvoin todella pidän suklaasta.
Ostan ja syön lisää, pidän suklaavarastoa, ajattelen, että ilman ei sovi jäädä.
Ja sitten, jos todella kuuntelen itseäni, maistelen, etsin nautintoa
- sitä ei tulekaan.
Ehkä jos olisin kuunnellut tarkemmin olisin huomannut, että monina niistä hetkistä, jolloin turvauduin suklaaseen, olisin ehkä kaivannut enemmän jotain muuta.
Ehkä suklaakaan ei niin pettäisi minua, jos en pitäisi sitä rutiiniomaisena herkkuoikeutenani,
vaan kääntyisin sen puoleen vain silloin, kun juuri se tuntuu kaikkein nautinnollisimmalta vaihtoehdolta.

Mutta siis rutiinisti nautittuna herkkupalana suklaasta on tullut minulle pettymys.
Minun pitäisi tajuta vaihtaa se johonkin muuhun.