Tajusin aamulla, että olen kokonaan unohtanut syyn, miksi yritän pitää itsestäni huolta. Minähän haluan elää ja elää terveempänä, kuin läheiseni, jossa näen toteutuneena ne riskitekijät, joita itsekin kannan.

Ei ole kysymys mistään idealismista, jota vain harrastelen tai olen harrastelematta.

Palaan siis tähän,
lähtökohtaani,
opettelemaan ja oppimaan,
sisäistämään ja soveltamaan sitä tietoa, jota olen hankkinut roppakaupalla
- ja joka parhaimmillaan VOI auttaa minua.

Olen syönyt järkyttävän yksipuolisesti. Sokeri ja vehnäleipä sieppaavat minut kerrasta; kun ne täyttävät vatsan, muu unohtuu! Olen vähän järkyttynyt, koska kuvittelin päässeeni jo pidemmälle. Olen syönyt jatkuvasti enemmän kuin kylläisyyteen tarvitaan ja syönyt kylläisenä, täytenä.

Täytyy kääntyä tältä tieltä, joka lienee tuhoon tuomittu.

Tekee mieli voivotella, että on se niin vaikeaa,
mutta ei se ole,
se on oikeastaan varsin yksinkertaista -
mutta se vaatii sen pienen tietoisen hetken,
ylläpidon, tahdon suuntaamisen,
mielen harjoittamisen tottumuksiin, jotka eivät nouse selkäytimestä.

Onneksi olen tehnyt jouluksi itselleni hyvää tekevää, herkullista ruokaa.
Ja ehdin vielä: teen enemmän. Kun sellaista on saatavilla, voin sivuuttaa muuta.

Allergioiden suhteen olen ollut välinpitämätön
ja kärsinyt siitäkin. Jospa nyt yrittäisin siinäkin pitää linjani.

Siis:
Vihanneksia!
Hedelmiä!
Palkokasveja!
Täysjyväviljaa!
Pähkinöitä, siemeniä, yrttejä, mausteita...

--> Ihana, kirkas olo.